Mustankorkean vuosikertomus 2022 on julkaistu. Vuosi 2022 oli Mustankorkealle kehittämisen teemavuosi. Vuonna 2022 aloitettiin lajittelupihan, nettisivujen ja asiakaspalvelujärjestelmän uudistaminen. Moni kehitystyö jatkui vuoden 2023 puolelle. Vuosikertomuksesta luet myös, miten uuden palvelupäällikön tai sähkömiehen rekrytointi on vaikuttanut toimintaamme tai miten uusi rekrytointijärjestelmä näkyy hakijalle. Biokaasun osalta paukuteltiin myynnissä ennätyslukuja ja Laukaan pienjäteasemalla aloitettiin mullan myynti kesällä 2022.

Toimitusjohtajan katsaus

Vuosi 2022 jää mieleen maailmanpoliittisen tilanteen suurena muutoksena Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tällä tapahtumalla on ollut vaikutuksensa mm. sähkön ja polttoaineiden hintoihin ja lainakorkoihin, mitkä ovat väistämättä näkyneet kustannusten kasvuna myös Mustankorkean toiminnassa. Olemme kuitenkin pystyneet pitämään hintamme selvästi alle maan keskiarvon ja hinnankorotukset maltillisina. Muutoin vaikutukset itse jätehuoltoon ovat jääneet melko vähäisiksi; jätettä syntyy ja sitä kuljetetaan kotitalouksilta käsittelyyn, kuten tähänkin saakka. Jätehuollon tulee toimia niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, ja siitä olemme täällä Mustankorkealla pyrkineet huolehtimaan maailman tilanteesta huolimatta.

Paria edellisvuotta vaivasi maailmanlaajuinen koronapandemia, mutta kuluneen vuoden aikana olemme pystyneet palaamaan kutakuinkin normaaliin toimintaan. Hallinnon osalta on päädytty hybridimalliin, jossa voidaan työskennellä osa ajasta myös kotoa käsin. Edelleen, koska myös kotitalousasiakkaat ovat tottuneet asioimaan pääosin verkossa, supistimme toimistomme aukioloaikaa kahteen päivään viikossa. Siltikään ei ole ruuhkaa päässyt toimistolle syntymään.

Nainen on asioimassa asiakaspalveluluukulla
Asiakaspalvelijoillamme on aina hyvä päivä – autamme sinua parhaamme mukaan jäteasioissa.

”Korona muutti maailmaa ja lisäsi verkkoasiointia. Myös meillä kotitalousasiakkaat ovat tottuneet asioimaan verkossa, minkä vuoksi supistimme toimistomme aukioloaikaa kahteen päivään viikossa. Silti ruuhkaa ei ole päässyt toimistolle syntymään.”

Esko Martikainen, toimitusjohtaja

Kuluneen vuoden aikana päivitettiin yhteistyössä jäteviranomaisen ja kuntien kanssa toimialueen yhteinen jätehuollon palvelutason selvitys. Sen avulla ohjataan jätehuollon kehitystoimenpiteitä ja palvelutasoa yhä parempaan suuntaan. Palvelutason toteutumista seurataan vuosittain ja uusi selvitys tehdään taas neljän vuoden kuluttua.

Jätehuollon kotitalousasiakkaille ei kulunut vuosi tuonut suuria muutoksia. Yksi uusi kuljetusurakka, Jyväskylän keskusta ja läntinen alue, aloitti huhtikuun alussa, jolloin astiatyhjennysten aikatauluihin tuli pieniä muutoksia. Samoin syväkeräysurakka reititettiin uudelleen, koska alueelle on tullut runsaasti uusia syväkeräysastioita. Tällöin vanhoille reiteille lisätyt uudet astiatyhjennykset venyttivät päivittäisiä tyhjennysreittejä kohtuuttomasti, joten oli järkevää muuttaa reittejä sellaisiksi, että ne pystytään ajamaan työvuoron aikana järkevästi läpi.

Jäteauton kuljettaja valmistautuu tyhjentämään syväkeräysastiaa.
Kuljetuskumppanimme huolehtivat jäteastioiden tyhjennyksistä ammattitaidolla ja tarkasti suunnitellun aikataulun mukaan.

Vähäiset muutokset jätehuoltopalveluissa kuluneen vuoden aikana näkyi myös sähköisessä asiakaspalvelussa, jossa ei juuri ollut ruuhkaa kuin satunnaisesti, ja vastausviive oli pääosin palvelutason mukainen 1–2 vuorokautta. Pari vuotta sitten ollut tilanne, jossa vastausviive oli pahimmillaan useita viikkoja, on vain paha muisto. Asiakaspalveluumme ja toimintaamme yleensäkin on oltu muutoinkin varsin tyytyväisiä. Suosittelumittarina käytetty NPS-luku on ollut meillä huippuluokkaa, jopa yli 70, kun hyvänä voidaan pitää positiivista lukemaa (skaala -100 – +100). Myös sanallinen palaute on ollut pääosin kiittävää.

Jätelainsäädännössä tapahtuneet muutokset hyötyjätteiden kiinteistökeräyksen järjestämisestä kuntavetoisesti ja niiden ulottaminen kaikkiin vähintään viiden asuinhuoneiston kiinteistöihin ei aiheuttanut Mustankorkean toimialueella juurikaan muutoksia. Meillä on jo kaikissa toimialueen kunnissa kunnan järjestämä jätteenkuljetus, ja jätehuoltomääräyksissä jätelain täyttävät tai jopa sitä kireämmät lajitteluvelvoitteet voimassa. Ainoastaan tekstiilijätteen alueellinen keräys suunniteltiin aloitettavaksi vuoden 2023 alussa. Keväällä 2022 tuli kuitenkin tieto, että EU:ssa ollaan tekstiilijätteen keräys ja käsittely siirtämässä lähivuosina tuottajayhteisöille, jolloin suunnitelmamme muuttuivat. Keräys aloitettiin Mustankorkean jätekeskuksessa. Tämän vuoden aikana pitäisi ratketa, jääkö tekstiilijätteen keräys kuntien vastuulle vai siirtyykö se tuottajayhteisöjen vastattavaksi. Vasta sen jälkeen tehdään päätöksiä mahdollisesta keräyksen laajentamisesta.

”Poistotekstiilin keräyspiste löytyy toimialueellamme vain Mustankorkean lajittelupihalta. Tämän vuoden aikana pitäisi ratketa, jääkö tekstiilijätteen keräys kuntien vastuulle vai tuleeko siitä tuottajavastuullista jätettä. Vasta sen jälkeen tehdään päätökset keräyksen laajentamisesta.”

Esko Martikainen, toimitusjohtaja
Rikkinäisiä ja reikäisiä vaatteita sekä lakana
Rikkinäiset ja reikäiset vaatteet sekä muut kodintekstiilit, kuten lakanat, kuuluvat poistotekstiileihin. Vaatteet eivät kuitenkaan saa olla likaisia tai tahraisia.

Jätekeskuksen asiakkaille viime vuoden suurin muutos oli uuden vaakajärjestelmän käyttöönotto lokakuussa. Pienet alkukankeudet aiheuttivat ajoittain jonoja vaaka-asemalla, mutta aika pian järjestelmä saatiin toimimaan sujuvasti. Vuoden lopulla luovuttiin jätekeskuksella myös käteismaksuista, mikä sujuvoitti edelleen asiointia.

Vuonna 2022 aloitettiin myös suunnittelemaan jätekeskuksen lajittelupihalle uusia liikennejärjestelyjä ja ajoreittejä. Niiden tavoitteena on ohjata kotitalousasiakkaat lajittelupihalle toisesta portista ja näin erottaa toisistaan henkilöautoliikenne sekä raskas liikenne vaaka-asemalla. Lajittelupihan toimintaa kehitetään jatkossa entistä enemmän omatoimiasioinnin suuntaan, mutta se vaatii vielä suunnittelua ja järjestelmien päivitystä.

Mies keskustelee jäteautossa olevan kuljettajan kanssa
Logistiikkapäällikkö Antti Anhava oli mukana vaaka-asemalla, kun uusi vaakajärjestelmä käyttöönotettiin syksyllä 2022.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2022 oli työntäyteinen, mutta asiat saatiin hoidettua mallikkaasti. Kiitos tästä kuuluu niin Mustankorkean osaavalle henkilöstölle kuin myös jätehuollon yhteistyökumppaneille: jäte- ja muut viranomaiset, kuljetuskumppanit, jätteenkäsittelijät, kunnossapitoyritykset jne. Yhteistyöllä hoidamme asukkaiden ja osin myös yritysten tarvitseman välttämättömyyspalvelun, yhdyskuntajätehuollon, esimerkillisesti ja kustannustehokkaasti. Kiitokset myös omistajakunnille, jotka näkevät työmme tärkeänä ja tukevat meitä tarvittaessa päätöksillään.

Aurinkoista kesää kaikille vuosikertomuksen lukijoille!

Esko Martikainen, toimitusjohtaja, Mustankorkea Oy