Vaarallisen jätteen keräys valvottuihin pisteisiin
Mustankorkea keskittää vaarallisen jätteen keräämisen valvottuihin pisteisiin, joissa paikalla on ammattitaitoista henkilökuntaa asukkaita opastamassa ja neuvomassa. Uudistuksen seurauksena Kirrin, Lievestuoreen ja Korpilahden valvomattomat vaarallisen jätteen keräyskontit on poistettu käytöstä.
Vaarallinen jäte aiheuttaa väärään paikkaan joutuessaan vaaraa tai haittaa ihmisille, eläimille ja ympäristölle. Vaaralliset aineet tunnistaa pakkausten punaisista huomiomerkeistä.
“Vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely vaatii osaamista. Meidän on Mustankorkealla vastattava myös asukkaiden turvallisuudesta jätteen vastaanottopisteillä ja valvomattomat vaarallisen jätteen keräyskontit eivät enää edustaneet tätä päivää”, toteaa logistiikkapäällikkö Antti Anhava.
Tavoitteena turvallisuus
Keräyspisteverkostoa on kehitetty erityisesti turvallisuuden näkökulmasta vastaamaan Jyväskylän seudun jätelautakunnan määrittelemän jätehuollon palvelutason mukaiseksi. Palvelutasossa edellytettiin myös kiertävien keräysten lisäämistä kiinteän verkoston supistuessa. Aiemmin Mustankorkean vaarallisen jätteen kierrätysauto on kiertänyt Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa ja Toivakassa syksyisin eli kerran vuodessa.
“Tänä vuonna suosittu vaarallisen jätteen kierrätysautomme kiersi toimialueellamme myös keväällä. Vaarallisen jätteen kiertävillä keräyksillä pääsemme sinne missä asukkaat ovat. Kierrätysauto on liikkeellä yleensä iltapäivisin, joten sinne ehtii hyvin myös tavanomaisten työaikojen jälkeen. Kierrätysauton pysähdyspisteet ovat usein kauppojen läheisyydessä, joten tarvittaessa asukas pääsee tuomaan vaarallisia jätteitä myös ilman omaa autoa. Näin voimme tarjota kattavat palvelut kaikille asukkaille”, kertoo Anhava.
Jatkossa kotitalouksien vaarallisia jätteitä vastaanotetaan maksutta Mustankorkean lajittelupihalla ja Laukaan pienjäteasemalla sekä kierrätysauton keräyskierroksilla.
Vaarallisen jätteen matka
Mitä vaarallisille jätteelle tapahtuu, kun ne jatkavat matkaansa Mustankorkealta? Lue blogistamme.