Mies pitää kädessään roskapihtejä ja pinkkiä roskapussia. Edessä on ständi, jossa on Roskapäivään liittyvää tavaraa. Takana näkyy ihmisiä piknikillä sekä iso rakennus, on kesä.

Suomen ensimmäistä Roskapäivää vietetään 7. syyskuuta. Idean isä Teemu ”Eino” Oinio on inspiroinut ihmisiä roska-aiheisilla kuvillaan ja videoillaan Instagramissa jo vuosia. Hänestä ihan kaikilla on mahdollisuus tehdä jotakin puhtaamman luonnon puolesta. Tähän päivään kannattaa osallistua!

Lauantaina 7. syyskuuta on Suomen ensimmäinen Roskapäivä. Samannimistä Instagram-tiliä pitävä helsinkiläinen perheenisä, hammasteknikko ja skeittaaja Teemu ”Eino” Oinio havahtui lähiluonnon roskaisuuteen tavallisella koiran ulkoilutuslenkillä kuutisen vuotta sitten.

– Asuimme tuolloin Helsingin Keskuspuiston lähellä ja järkytyin siitä, miten paljon roskia virkistysalueella oli. Minulle tuli yllätyksenä, ettei kaupungin puhtaanapito ulotu metsäluontoon.

Oinio perusti Roskapäivä-nimisen Instagram-tilin, jolla on jo noin 12 600 seuraajaa. Hänestä julkaistiin toukokuussa myös Petrus Koskisen ohjaama dokumenttielokuva Trashday. Konkreettinen Roskapäivä on askel eteenpäin ruohonjuuritasolla.

– Maailmalla on World Clean Up Day, mutta se ei tavoita suomalaisia. Me tarvitsemme oman Roskapäivän, jolloin kenelläkään ei ole tekosyytä olla osallistumatta! Oinio uskoo.

”Havahduin lähiluonnon roskaisuuteen koiran ulkoilutuslenkillä. Järkytyin siitä, miten paljon roskia virkistysalueella oli.”

Teemu ”Eino” Oinio, roskavaikuttaja
Mies katsoo kameraan lippalakki päässä. Edessä on pieni purnukka, jossa lukee Roskapäivä.

Miten roskapäivään voi osallistua?

Kun Oiniolta kysyy Roskapäivän tavoitteista, vastaus on yhtä rento kuin hänen tyylinsä muutenkin. Hän ymmärtää hyvin, ettei aina ehdi tai jaksa tehdä isosti. Tietoisuutta voi lisätä pienillä teoilla.

– Haluan ennen kaikkea houkutella ihmisiä ulos luontoon keräämään pois vaikka vain yhden roskan.

Lisäksi Oinio toivoo, että mahdollisimman moni ottaisi keräämistään roskista kuvia ja jakaisi niitä sosiaalisessa mediassa hashtagilla #Roskapäivä2024.

”Haluan houkutella mahdollisimman monia ulos luontoon keräämään pois vaikka vain yhden roskan. Siivouskuvia voi jakaa somessa #Roskapäivä2024.”

Teemu ”Eino” Oinio, roskavaikuttaja
Mies katsoo kameraan ja hymyilee. Edessä on lähemmäs kymmenen pussia roskia pääsääntöisesti pinkeissä ja vihreissä roskapusseissa.
Teemu ”Eino” Oinio tekee nykyisin hammasteknikon töitä pari päivää viikossa. Loput viikosta hän on roskavaikuttaja.

Roskienkeruu koukuttaa!

Oinio tietää, että roskien keräämisestä tulee helposti koukuttava tapa, jota voi verrata mihin tahansa ulkona liikkumiseen skeittauksesta sienestykseen. Motivaatio voi löytyä monesta suunnasta.

– Roskia voi päättää kerätä siksi, että haluaa viettää aikaa luonnossa, liikkua enemmän, nauttia puhtaammasta lähiympäristöstä tai parantaa omaa ja lastensa luontosuhdetta, Oinio luettelee.

Jos roskien kerääminen tuntuu nololta, esimerkkiä voi ottaa lapsista. Oinio käy roskaretkillä usein omien lastensa kanssa, joille roskien etsiminen luonnosta on jännittävää löytöretkeilyä.

– Nykyään minusta onkin vain hieno asia, jos ihmiset tuijottavat, kun kerään tai kuvaan roskia. Sehän havahduttaa heidätkin ajattelemaan, miltä ympäristömme näyttää.

Oinio kannustaakin kaikkia, joilla on aikaa, lähtemään lauantaina 7.9. perheen, ystävien tai työkaverien kanssa roskaretkelle siistimään lähiluontoa. Se on helppo teko ympäristön puolesta.

– Roskaton ympäristö tekee hyvää niin luonnolle, eläimille kuin meille ihmisille, Oinio kiteyttää.

Palava tupakantumppi maassa syksyisen lehden vieressä.
Tukapantumppi on maailman yleisin roska. Suomessa niitä heitetään vuodessa noin kaksi miljardia luontoon.
Viinapullo kelluu rantavedessä. Taustalla näkyy purjeveneitä.
Muovisen pullon hajoamiseen voi mennä jopa 450 vuotta. Yli 80 prosenttia muoviroskasta tulee meriin maalta. Lähde: WWF
Metsämarja pillimehuja on päätynyt luontoon.
Lasten pillimehuja löytyy myös paljon luonnosta. Etenkin pillin muoviroska lähtee herkästi tuulen mukana luontoon.

Roskapäivän tunnelmia voi seurata koko päivän somessa. Päätapahtuma järjestetään Töölön Tullinpuomin tapahtumateltalla kello 11–15. Iltabileet ovat Tenho Restobarissa Helsingin Kalliossa, jossa Oiniokin esiintyy kolmella roskabiisillä. Illan aikana nähdään myös Trashday-dokumentti.

Einon vinkit roskien keräämiseen

  1. Suojaa kädet työ- tai puutarhahanskoilla.
  2. Ota mukaan roskapihdit tai kätevät kokkipihdit.
  3. Kerää roskat kierrätettyyn muovipussiin, esim. kauppakassiin.
  4. Aloita keräämällä kuivaa muoviroskaa, esim. suklaapatukoiden kääreitä.
  5. Kerää pois tupakantumppeja, koska ne ovat Suomen luonnossa yleisin roska.
  6. Osoita ”ennen ja jälkeen” -kuvilla, miten iso vaikutus roskien keräämisellä on!
Mies istuu pitkällä penkillä ulkona koiran kanssa. Kädessään hänellä on oranssi roskapussi ja toisessa kädessä koiran hihna. Takana näkyy syksyistä punaista metsämaisemaa.
Teemu ”Eino” Oinio julkaisi kesäkuussa 2024 videon Trashday. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana videolla on jo lähes 6 000 katselukertaa Youtubessa.

Mustankorkealla jokainen päivä on roskapäivä! Odotamme innolla Roskapäivän tuloksia ja kannustamme kaikkia asukkaita siistimään omaa lähiluontoaan! Kun roskia kerätään syyskuussa Roskapäivänä ja keväällä kaupunkien ja kuntien siivouspäivänä, on näillä iso vaikutus puhtaaseen asuinympäristöömme.

Pidempi juttu Teemu ”Eino” Oinion matkasta roskavaikuttajaksi julkaistaan seuraavassa Kulku-lehdessämme!