Neuvonta

Pilaatuneiden maa-ainesten käsittely

Maaperää sanotaan pilaantuneeksi, jos siihen on ihmisen toimintojen seurauksena joutunut haitallisia aineita niin, että ne aiheuttavat vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve perustuu arvioon maaperässä olevien haitallisten aineiden aiheuttamasta vaarasta tai haitasta terveydelle ja ympäristölle.

Käsittelytavat

Mustankorkealla pilaantuneiden maiden käsittelytapa ratkaistaan aina tapauskohtaisesti epäpuhtauksien määrän ja laadun mukaan. Mahdollisia käsittelytapoja ovat kiinteytyskompostointi, huokosilmakäsittely sekä edellisten yhdistelmät.

Kiinteytys

Kiinteytys soveltuu käsittelymenetelmäksi pääasiassa epäorgaanisilla haitta-aineilla pilaantuneille maille.

  1. Maa-aineksen esikäsittely, jossa seulotaan erotellaan maa-aineksesta mahdolliset muut jätteet (mm. metallit, muovit)
  2. Sideaineen lisääminen, jossa maamassan joukkoon sekoitetaan sideaineita (sementtiä, kalkkia, betoniittia, silikaatteja tai orgaanisia polymeerejä)
  3. Massan hyödyntäminen tiivistämällä, jossa stabiloitu massa levitetään ja tiivistetään sopivan paksuisina kerroksina jätekeskuksen kenttä- tai tierakenteisiin.

Huokosilmakäsittely

Huokosilmakäsittelyllä puhdistetaan haihtuvilla orgaanisilla yhdisteillä (VOC) pilaantuneita maita.

  1. Maa-aineksen esikäsittely, jossa seulotaan erotellaan maa-aineksesta mahdolliset muut jätteet (mm. metallit, muovit)
  2. Aumaan siirtäminen, jossa maa-ainekset siirretään peitettyyn aumaan, jonka sisään asennetaan imu- ja kaasunjakoputkisto jonka avulla maa-aines huuhdellaan ilmavirralla.
  3. Haitta-aineiden poistaminen, jossa aumasta poistuva ilma johdetaan aktiivisuodattimen kautta ulkoilmaan. Ilman mukana kulkeutuvat haitta-aineet pidättyvät suotimeen.
  4. Käsitelty maa-aines hyödynnetään jätteenkäsittelykeskuksen kenttärakenteissa.

Aumakompostit

Mineraaliöljyillä pilaantuneita maita käsitellään aumakomposteissa.

  1. Maa-aineksen esikäsittely, jossa seulotaan erotellaan maa-aineksesta mahdolliset muut jätteet (mm. metallit, muovit)
  2. Auman rakentaminen, jossa maamassan joukkoon sekoitetaan tukiainetta (hake, puunkuori, turve tai puhdistamolietekomposti).
  3. Kompostointi, jossa maa-ainesta kompostoidaan kunnes haitta-ainepitoisuus alittaa ympäristöluvassa määritellyn raja-arvon (kompostointiaika noin 1-3 v.)
  4. Kompostoinnin jälkeen massat hyödynnetään loppusijoitusalueen peitossa tai muissa rakenteissa.

Puhtaat maa-ainekset

Puhtaat maa-ainekset, rakennemaat ja ylijäämämaat hyödynnetään jätekeskuksen loppusijoitusalueen rakenteissa.

 

Pilaantuneiden maa-ainesten vastaanotto- ja käsittelyhinnat

Bensiinihiilivedyt € / tonni
Pitoisuus < 500 mg/kg 20,00
Pitoisuus 501-5000 mg/kg 55,00
Pitoisuus 5001-10000 mg/kg 85,00
Öljyhiilivedyt € / tonni
Pitoisuus < 2500 mg/kg 20,00
Pitoisuus 2501-5000 mg/kg 35,00
Pitoisuus 5001-10000 mg/kg 50,00
Pitoisuus 10001-20000 mg/kg 80,00

Bensiinihiilivedyillä pilaantuneille maa-aineksille esitetyt vastaanottohinnat ovat voimassa, jos yksittäisten VOC-yhdisteiden ja oksygenaattien pitoisuudet alittavat VNa 214/2007 mukaisen ylemmän ohjearvotason. Yksittäisten VOC-yhdisteiden tai oksygenaattien pitoisuuksien ylittäessä ylemmän ohjearvotason vastaanotto-hinta on 55,00 €/tonni.

Sellaisten haitta-aineiden osalta, joille on annettu raja-arvo kaatopaikkasijoittamiselle, maamassojen tulee olla luokiteltu tavanomaisen jätteen kaatopaikalle sijoitettavaksi. Niiden vastaanotosta ja käsittelystä veloitetaan 20,00 euroa/tonni.

Sekapilaantuneiden maamassojen käsittelykustannus on aina korkeimman mukainen.

Punnitus- ja kirjaamiskuluja veloitamme 9,49 €/kuorma. Massojen vastaanotosta toimitetaan laskutuksen yhteydessä laskutus ja kuormaraportti. Muusta raportoinnista perimme maksua 16,23 €/raportti.

Ilman analyysitodistusta tai siirtoasiakirjaa saapuvista maamassoista veloitamme 220,00 €/tonni.

Hintoihin huomioidaan kulloinkin voimassa olevan lain mukainen arvonlisävero. Hinnasto on voimassa 31.12.2017 saakka.