Muutosneuvotteluissa irtisanottiin seitsemän henkilöä – miltä näyttää uusi arki muutosneuvotteluiden jälkeen?
Mustankorkean muutosneuvotteluista on vajaa vuosi. Muutosneuvottelut olivat Mustankorkealla ensimmäiset, joilla oli henkilöstövaikutuksia. Ne pidettiin syyskuussa 2023 ja käytiin läpi tiiviisti parissa viikossa. Miten muutosneuvottelut sujuivat ja miten ne ovat Mustankorkean arjessa näkyneet?
Jätekeskuksella trukki siirtää vaarallisia jätteitä odottamaan niiden lähtemistä käsittelyyn ja kierrätykseen Fortumille. Ne on siirretty trukilla lajittelupihan konteista parkkipaikalle noutoa odottamaan. Trukkia ajavat jätekeskuksen asiakaspalvelijat, välillä laitoshenkilöt tai logistiikkapäällikkökin. Ennen muutosneuvotteluita vaarallisten jätteiden käsittelyyn oli kaksi omaa työntekijää.
– Muutosneuvotteluiden jälkeen kestää hetki, että työtehtäviä jaetaan uudestaan ja uudenlainen arki alkaa toimia. Jätekeskuksen asiakaspalvelijat ovat opetelleet käyttämään trukkia ja toisaalla myös esimerkiksi asiakkaiden puheluihin vastaamista on järjestelty uudestaan, kertoo Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen.
Irtisanottuja yhteensä seitsemän
Muutosneuvottelujen seurauksena seitsemän ihmistä irtisanottiin. Alun perin työnantaja arvioi määrän olevan maksimissaan yhdeksän henkilöä. Neuvotteluiden tuloksena kaksi työpaikoista kuitenkin säästyi, vaikka toki muutosneuvottelut aiheuttavat usein myös omaehtoista liikehdintää.
– Yksi henkilö ei ottanut vastaan irtisanomisperusteista työnkuvan muutosta, joten irtisanottujen määrä nousi kuudesta seitsemään. Lisäksi oli myös muita työnkuvien muutoksia, eläköitymisiä sekä uusiin haasteisiin siirtymisiä. Mustankorkealla on ollut enimmillään vakituisia työntekijöitä 45, kun keväällä 2024 meitä on 34, Martikainen laskee.
”Henkilöstömäärämme on kasvanut viime vuosina koko ajan, koska toimintammekin on laajentunut. Laukaan pienjäteasema aloitti uutena toimipisteenä vuonna 2021, minkä lisäksi jätekuljetuksia on tullut lisää Laukaan ja Toivakan myötä. Myös biokaasulaitoksemme aloitti toimintansa vuonna 2017. Kaikki nämä ovat lisänneet henkilöstömääräämme.”
Esko Martikainen, toimitusjohtaja
Osana Jyväskylän kaupungin neuvotteluita
Mustankorkean muutosneuvottelut käytiin samaan aikaan Jyväskylän kaupungin muutosneuvotteluiden kanssa. Mustankorkean omistavat Jyväskylän kaupunki sekä Laukaan, Muuramen ja Toivakan kunnat. Jyväskylän kaupunki edellytti tilanteen tarkastelua jokaisen yksikkönsä osalta.
– Toimintamme ja toimintaympäristömme ovat muuttuneet paljon. Myös henkilöstömäärämme on kasvanut viime vuosina huomattavasti suhteessa liikevaihtoon. Sen vuoksi meiltä edellytettiin kriittistä tarkastelua, miten asiat meillä organisoidaan ja resursoidaan, Martikainen kertoo.
Myös tulevia lainsäädännön muutoksia haluttiin ennakoida Mustankorkealla. Lainsäädännön myötä kuntayhtiöiden korkein sallittu markkinaehtoinen liikevaihto tulee putoamaan.
Rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia
Muutosneuvotteluissa tarkasteltiin jokainen Mustankorkean toiminto eli neuvottelut koskivat koko henkilöstöä. Ennen kaikkea neuvotteluissa oli tarve tarkastella työn teon rakennetta sekä muita toiminnallisia asioita. Miten työt ja eri toiminnot on järjestelty, onko kaikille riittävästi työtä ja onko toimintoja, joita olisi parempi ulkoistaa?
– Esimerkiksi Laukaan pienjäteasema on kesäkautta lukuun ottamatta auki vain kahtena päivänä viikossa. Myös lääkejätteiden keräys apteekeista työllisti vain osa-aikaisesti. Muutosneuvotteluissa tarkastelimme muun muassa näitä toimintoja.
”Jos töitä on työntekijälle täysipäiväisesti, kannattaa työtehtävä todennäköisemmin olla yrityksellä itsellään. Jos tehtävä työ taas on satunnaista, voi sen ulkoistaminen olla hyvä vaihtoehto. Se vähentää myös esihenkilötyötä sekä hallinnollista työtä.”
Esko Martikainen, toimitusjohtaja
Neuvottelut käytiin kahdessa viikossa
Muutosneuvottelut käytiin läpi rivakasti yhteistoimintalain sallimassa kahdessa viikossa, jotta ihmisten ei tarvitsisi odottaa tuloksia yhtään pidempään kuin on tarpeen. Kokouksia sovittiin matkan varrelle alun perin suunniteltua enemmän, jotta asioista pystyttiin keskustelemaan riittävästi. Muutosneuvotteluissa työantajaa edustivat toimitusjohtaja sekä henkilöstöpäällikkö.
– Itselleni nämä muutosneuvottelut olivat ensimmäiset, joilla oli henkilöstövähennyksiä. Tunnelmat olivat ristiriitaiset. Toisaalta oli paine tehdä kipeitäkin ratkaisuja, mutta toisaalta halu hoitaa asiat mahdollisimman nätisti, ettei kenellekään jäisi paha mieli. Onneksi mukana oli osaava ja ammattitaitoinen henkilöstöpäällikkö, joka veti neuvottelut hyvin eteenpäin, Martikainen pohtii.
Henkilöstön edustajina toimivat toimihenkilöiden yhteistoimintaedustaja ja työntekijöiden yhteistoimintaedustaja. Lisäksi neuvotteluihin saivat osallistua kummankin henkilöstöryhmän työsuojeluvaltuutetut.
Irtisanotut työllistyneet hyvin muualle
Muutosneuvottelujen jälkeen irtisanotuille oli tarjolla kattava koulutuspaketti. Siinä tarjottiin niin henkistä tukea asioiden käsittelyyn kuin myös konkreettista apua uusien töiden hakemiseen ja muun muassa LinkedIn-palvelun käyttöönottoon.
– Ilmeisesti useimmat irtisanotuista ovat työllistyneet tähän mennessä, Martikainen kertoi alkukesällä 2024.
Irtisanotuilla ei ollut työvelvoitetta irtisanomisajalla, mutta palkka maksettiin normaalisti irtisanomisajan loppuun saakka. Tällä haluttiin helpottaa osaltaan uusien töiden hakemista.
”Organisaatiorakenteemme on yksinkertaistunut ja virvaviivaistunut muutosneuvotteluiden jälkeen. Myös hallinnolliset työt ovat keventyneet. Olemme tehneet jo kaksi työhyvinvointia mittaavaa seurantakyselyä muutosneuvotteluiden jälkeen. Jälkimmäisessä tilanne oli jo rauhoittunut, ja työhyvinvoinnin sekä varmuuden työpaikan jatkumisesta koettiin parantuneen.”
Esko Martikainen, toimitusjohtaja