Nainen ja mies seisovat Laukaan pienjäteasemalla kassakopin edessä

Laukaan pienjäteaseman aukioloajat muuttuivat toukokuussa. Kesäajan palvelemme joka arkipäivä.

Laukaan pienjäteasema palvelee 2.5.2023 lähtien joka arkipäivä ma-pe kello 14-19 aina elokuun loppuun saakka. Aiemmin olemme olleet auki kesäisin vain kahtena arkipäivänä tiistaisin ja torstaisin sekä kesälauantaisin.

”Laukaan pienjäteasema on palvellut alueen asukkaita nyt reilu pari vuotta. Uskomme aukioloaikojen palvelevan asukkaita hyvin kesällä, kun jätteitä voi tuoda viikon jokaisena arkipäivänä”, kertoo Mustankorkean palvelupäällikkö Eveliina Kirmanen.

Laukaan pienjäteaseman uudet aukioloajat: arkisin ti ja to klo 14-19 sekä kesällä (touko-elokuu) arkisin ma-pe klo 14-19. Meillä käy vain korttimaksu.

Samalla luovutaan kesälauantaiden aukiolosta. Muutokset perustuvat pienjäteaseman kävijämääriin ja asiakastoiveisiin.

”Laukaan pienjäteasemalla on ollut kävijöitä noin 25 asiakasta päivässä painottuen arki-iltoihin. Pienjäteaseman toimintaa kustannetaan jätemaksuilla ja jätehuollon perusmaksulla, siksi haluamme kehittää toimintaa mahdollisimman kustannustehokkaaksi. Syksyllä sesongin hiljentyessä palaamme tuttuihin aukioloaikoihin eli palvelemme tiistaisin ja torstaisin”, Kirmanen kertoo.

Jätelajeja lisätty

Laukaan pienjäteaseman toimintaa on monipuolistettu alkuajoista. Nykyään pienjäteasemalla vastaanotetaan myös paristoja ja pienakkuja, muovipakkauksia sekä puutarhajätettä.

”Nyt toukokuussa alkaakin jälleen puutarhajätteen maksuton vastaanotto eli meille voi tuoda koko toukokuun ajan maksutta risuja ja oksia, haravointijätettä sekä orapihlajaa. Puutarhajätteen maksuton vastaanotto tapahtuu Laukaan pienjäteasemalla aukioloaikojen puitteissa”, Kirmanen kertoo.

Multamyynti jatkuu jälleen

Keväästä 2022 lähtien Laukaan pienjäteasemalla on myyty myös multaa ja tänä keväänä Omapiha aukeaa 24.4. Saatavilla on sekä istutusmultaa että nurmikkomultaa peräkärrykuormina. Asiakas lapioi mullan itse kyytiinsä Laukaan Omapihalla eli pieneen lapiointipuuhaan kannattaa valmistautua. Multa veloitetaan peräkärryhinnoilla.

”Pienjäteasema oli noin 200 000 euron investointi. Halusimme helpottaa toimialueemme pohjois- ja itäsuunnan asukkaiden jätteiden kierrättämistä, ettei heidän tarvitse ajaa 35 kilometrin päähän jätekeskukselle.”

Jorma Palmu, yksikön päällikkö