Kuvassa on iso oranssi kurpitsa ja Mustankorkean Monsteri sekä lukee: "Hurjaakin hurjempi Kurpitsajahti on taas täällä 31.10.-2.11."

Aivan kohta on Halloween, mikä onkin Mustankorkean Monsterin lempijuhla! Kurpitsan kuoret ovat nimittäin yksi Monsterimme herkkuruuista. Kurpitsan sisuksesta Monsterimme ei piittaa, sen saat syödä aivan itse. Jos kaipaat hurjan jännittävää tekemistä Halloweeniksi, kannattaa suunnata kurpitsajahtiin! Maksuton tapahtuma kutsuu pieniä ja suuria seikkailijoita Keltinmäen ympäristöön 30.10.–2.11.

Mikä kurpitsajahti?

Kurpitsajahti on nyt neljättä kertaa järjestettävä hurjan jännittävä tapahtuma Jyväskylän Keltinmäen, Myllyjärven, Mäyrämäen ja Mustalammen ympäristössä. Tapahtuman järjestää Kekova eli Keltinmäen koulun vanhempainyhdistys.

– Tapahtuma sai alkunsa koronan aikana, kun tavallisia koulun discoja ei voinut järjestää. Halusimme rohkaista ihmisiä ulkoilemaan ja tekemään yhdessä mukavia asioita. Saimme koululle lahjoituksena kurpitsoja, joista kuvaamataidon ryhmät askartelivat kurpitsalyhtyjä. Vanhempainyhdistys taas vei kurpitsat lähiympäristöön ja siitä sai alkunsa kurpitsajahti, kertoo Keltinmäen koulun vanhempainyhdistys Kekovan hallituksen puheenjohtaja Sami Mäkinen.

Kurpitsajahti on käynnissä torstaista 31.10. klo 18 lauantaihin 2.11. klo 12 saakka. Idea on simppeli: etsi kurpitsoja, ota niistä kuvia ja osallistu arvontaan jakamalla kuvasi somessa (Facebook tai Instagram) #kurpitsajahti2024.

Voit myös osallistua tekemällä oman lyhdyn omalle pihalle tai lähialueelle kaikkien iloksi. Kaikkien kurpitsajahtiin osallistuneiden kesken arvotaan Halloweenin kunniaksi herkkupalkintoja sekä pääkallopipoja. Arvonta suoritetaan 2.11. lauantai-iltapäivällä. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Facebook/Instagram ei ole mukana arvonnassa.

Karttakuva, jossa näkyy Keltinmäen lähialuetta.
Kurpitsoja viedään Keltinmäen, Mäyrämäen, Ylä-Mäyrämäen, Mustalammen, Myllyjärven ja Ylä-Myllyjärven ulkoilureittien varrelle.

Mikä Kekova? Kekova on Keltinmäen vanhempainyhdistys, joka tekee kodin ja koulun välistä yhteistyötä kaikkien oppilaiden parhaaksi. Keltinmäen koulua käyvät Keltinmäen lasten lisäksi myös Myllyjärven, Mäyrämäen ja Mustalammen 1–6-luokkalaiset. Lisäksi Keltinmäen koululla on erityisluokkia, joissa oppilaita on ympäri Jyväskylää. Yhteensä Keltinmäessä on 300 oppilasta. Kekova haluaa tukea lasten kasvatustyötä sekä vaikuttaa myös yhteiskunnallisissa asioissa omalla toimialueellaan. Vanhempainyhdistyksellä on omat sivut Facebookissa.

Tuunaa oma kurpitsa

Vaahtoa oksentava kurpitsa

Näin teet hauskan oksentavan kurpitsan itse. 

Tarvitset seuraavat ainekset: 

  • tiskiainetta (Fairy toimii parhaiten)
  • 200 ml vettä
  • muutama tippa elintarvikeväriä
  • 1 rkl sitruunahappoa
  • 2 kpl mittakuppia, noin 200 ml
  • vesikannu
  • kuppi kurpitsan sisään, noin 200 ml
  • tarjotain ja suoja-alusta
Tekoälyllä tehty kurpitsa, joka oksentaa vihreää vaahtoa.
Nyt on hurja askarteluvinkki vai oletko aiemmin nähnyt tällaista kurpitsaa?
  1. Ota vesikannu, johon mahtuu 200 ml vettä ja sekoita siihen elintarvikeväriä noin 20-30 tippaa. Jätä se hetkeksi sivuun odottamaan.
  2. Ota esille lasipurkki tai kuppi, joka mahtuu kurpitsan sisään. Laita astia kurpitsan sisään ja lisää kuppiin 1 rkl ruokasoodaa sekä reilu 1 rkl Fairy-pesunestettä. Lisää tähän astiaan puolet eli 100 ml värjättyä vettä kannusta.
  3. Sekoita kolmanteen astiaan 2 rkl sitruunahappoa ja loput 100 ml vettä.
  4. Sekoita kummatkin nesteet erikseen vielä omissa astioissaan.
  5. Ennen kuin kaadat sitruunahappoveden kurpitsan sisällä toiseen nesteastiaan, varmista, että sinulla on kurpitsan alla hyvä suoja-alusta ja yhdessä kotona sovittu paikka jännittävään tieteelliseen kokeeseenn.
  6. Kun olet valmis, kaada sitruunahappovesiseos kurpitsan sisällä olevaan toiseen seokseen ja oksennus vaahtoa kurpitsasi suusta!

Kierrätetty kurpitsalyhty

Kierrätä ja anna lasipurkille uusi kammottava elämä!

Tee näin: 

  1. Putsaa lasipurkki hyvin ruuanjämistä. Ruuanjämät ja käytetty talouspaperi kelpaavat loistavasti Mustankorkean Monsterin vatsantäytteeksi. 
  2. Piirrä paperista haluamasi muotoiset silmät ja suu kurpitsalyhtyäsi varten. Asettele silmät purkin kylkeen hetkellisesti kiinni. Sekoita haluamasi väri, kokeile vaikka jotain villiä värisekoitusta! Töpöttele kaikkialle lasipurkkiin joko ohut tai paksu kerros maalia.
  3. Kun maali on tarpeeksi kuivunut, poista paperit silmien ja suun kohdalta. Kurpitsalyhtysi on valmis.
  4. Laita sisälle kynttilä, niin lyhdyn silmät ja suu kajastavat sisältä loistavaa valoa.
Oransseja lasisia kurpitsalyhtyjä, joissa metallinauhasta taitetut kantokahvat.
Tässä ohjeessa hyödynnät kotoa löytyvät vanhat lasipurkit.

”Meiltä välillä kysytään saako roskia käyttää askartelussa vai pilataanko silloin hyvä raaka-aine. Aina ennen materiaalin kierrätystä tulee jätehierarkiassa jätteen uudelleenkäyttö eli vaikkapa sen käyttäminen jossain toisessa tarkoituksessa. Roskien hyödyntäminen askartelussa on siis oikein hyvä juttu!”

Päivi Peltola, viestinnän asiantuntija

Paperisilppu kurpitsalyhty

Jos kaipaat vähän enemmän haastetta, tämä vinkki on sinulle. 

Tähän vinkkiin tarvitset:

  • ilmapallon
  • teippiä
  • narua
  • sakset
  • liimaa
  • käytetyn rasian (esim. juustoraasterasia)
  • pensselin
  • akryylimaaleja
  • pinon roskikseen meneviä aikakausi-tai sanomalehtiä
Paperisilpusta tehty oranssi kurpitsa, jonka päällä lukee "yhteistyössä Mustankorkea ja K-Market Mäyrämäki".
Tässä ohjeessa hyödynnät kotoa roskiin menevät sanoma- ja aikakauslehdet.

Tee näin:

  1. Puhalla ilmapallo puolilleen täyteen ilmaa. Leikkaa naruista neljä pitkää narupätkää. Kierrä ensimmäinen naru suljetun suun kohdalta ensin yhden kerran ympäri, sitten toinen naru ristiin. Kolmas ja neljäs kedotaan ristikkäisten narujen välistä. Teippaa narut muutamasta kohtaa kiinni ilmapalloon. 
  2. Avaa nyt varovasti teipattu ilmapallon suu ja puhalla ilmaa lisää ilmapalloon vähän kerrallaan. Kun muoto muistuttaa kurpitsaa sulje ilmapallo tiukasti kiinni. 
  3. Ota käytetty rasia esiin ja sekoita 3-4 dl vettä ja noin 1-2 rkl yleisliimaa. Kun neste on vaikutelmaltaan maitomainen, se on valmis käyttöön. 
  4. Revi sanoma-tai aikakausilehdistä suikaleita. Valele pensselillä revittyä suikaletta liimanesteellä. Asettele märät suikaleet ilmapallon päälle. Jatka samaan malliin niin kauan, että koko ilmapallokurpitsa on peittynyt. Kannattaa peittää pinta kahteen kertaan, jotta siitä tulee sopivan napakka. 
  5. Anna kuivua yön yli. Säästä liimaneste seuraavalle päivälle. 
  6. Kun kurpitsasi on kuivunut, leikkaa ilmapallon suuhun reikä, jolloin ilmapallo tyhjenee ja narut myös löysenevät. Poista ilmapallo ja narut pois kurpitsan sisältä. Säästä narut vielä koristelua varten! Leikkaa kynttilälle aukko samaan paikkaan mistä leikkasit ilmapallon pois, kynttilää varten. Korjaile paperisuikaleilla tarvittaessa ja anna kuivua. 
  7. Piirrä kurpitsallesi haluamasi silmät ja suu kuivuneelle pinnalle. Leikkaa ne varovasti kurpitsan kylkeen. Pyydä leikkaamiseen apua tarvittaessa. Sekoita värit ja maalaa kurpitsa valmiiksi. Anna vielä viimeisen kerran kuivua. 
  8. Kun kurpitsa on kuiva, lisää kynttilä ja kurpitsasi on valmis! 

Kurpitsan kierrätys Halloweenin jälkeen

Kurpitsasta kaiverrettu syötävä sisus kannattaa tietysti käyttää omassa keittiössä (jos se vain käyttökelpoista muutoin on) ja loihtia siitä vaikkapa kurpitsakeittoa. Mustankorkean Monsteri ei tykkää sinun ruuastasi, sillä syötävän ruuan paikka on sinun mahassasi.

Kurpitsan kuori taas on Monsterin herkkua! Vie se kotisi biojäteastiaan, jolloin jäteautomme hakevat sen Mustankorkean Monsterille. Kiitokseksi kurpitsasta Monsteri pöräyttää siitä ympäristöystävällistä biokaasua ja muhii mehevää multaa. Jos kotonasi on komposti, voit myös kierrättää kurpitsan siellä.

Itse tehdyt lasiset kurpitsalyhdyt kannattaa tietysti säästää seuraavaa Halloweenia varten! Jos lasilyhty rikkoutuu, on sen paikka sekajätteessä, sillä siinä on käytetty päällä maalia. Lasipakkauksiin kelpaavat tyhjät ja melko puhtaat lasipullot -ja purkit. Myös paperisilppukurpitsan paikka on käytön jälkeen sekajätteessä.

Monsterin menu

Mustankorkean Monsteri hihkuu iloisena banaaninraato kädessään. Taustalla näkyy lepakoita ja vieressä kurpitsoita.

Kiitos, kun kierrätät Halloweenin jälkeen kurpitsan kuoret biojätteessäMonsterimme kiittää, eikä nälkäkiukkukaan pääse iskemään siihen.

Entä tiedätkö sinä, mitä muuta Mustankorkean Monsteri syö? Alla Monsterimme herkkumenu sekä toisessa listassa aineksia, jotka aiheuttavat sille vatsanväänteitä. Jos uskallat, voit myös testata tietämyksesi Monsterin ruokinnassa 10 kohdan testillä!

Kyllä kiitos herkuille

  • ruuantähteet
  • pilalle mennyt ruoka
  • hedelmien ja vihannesten kuoret
  • talouspaperi

Ei kiitos vatsanväänteille

  • sinun ruokasi > ota lautaselle vain se, mitä jaksat syödä
  • nesteet > käytä tonnikalapurkin öljyt esimerkiksi ruuanlaitossa, kuten salaateissa tai imeytä pienet määrät paperiin (rasvat taas voit törpöttää ja hävittää biojätteessä)
  • lemmikkien kakka > sekajätteeseen
  • purukumi > sekajätteeseen
Iloinen multakasamonsteri, jolla on yksi silmä ja iso hymy. Sen päässä kasvaa sammalta ja ruohoa. Se on valmiina hotkaisemaan banaaninkuoret.

Tunnetko Monsterimme?

Mustankorkean Monsteri tarvitsee sinunkin biojätteesi – muuten siihen iskee nälkäkiukku! Auta meitä ruokkimaan Monsteria.