Mies maksamassa biokaasun tankkausta

Kaasuautoilun kysyntä kasvaa vauhdilla, sillä ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää siirtymistä puhtaampiin vaihtoehtoihin. Monelle kaasuauton valinta tekee ajamisesta miellyttävämpää, sillä silloin tietää autoilun olevan kestävää. Nyt, jos koskaan on aika lähettää kaasuautoja maailmalle! Olitpa sitten kokenut autoliikkeen konkari tai aloitteleva automyyjä, löydät tästä blogista parhaat vinkit myynnin tueksi.

1. Korosta kaasuttelun ympäristöystävällisyyttä

Moni on saattanut harkita luopuvansa autoilusta kokonaan ilmastokysymysten vuoksi, mutta kaasuautoilu tarjoaa mahdollisuuden lähes päästöttömään ajeluun. Liikenne tuottaa noin viidenneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä, jotka ovat merkittävin syy ihmisistä aiheutuvasta ilmaston lämpenemisestä. Puhtaammat liikkumisen ratkaisut ovat edellytys ympäristöhaasteiden ratkaisemiselle. Kaasuauton hankinta ei ole vain vihreä, mutta myös edelläkävijän askel kohti tulevaisuutta!

2. Kerro taloudellisista eduista

Kaasuautoilu tuo selvää taloudellista säästöä. Kaasuautoilua tuetaan verotuksellisesti sekä kertaluontoisen autoveron että vuosittaisen ajoneuvoveron osalta. Molempien verojen suuruuteen vaikuttavat auton hiilidioksipäästöt, jotka ovat kaasuautossa alhaisemmat. Lue täältä lisää miten muilla keinoilla kaasuautoilua tuetaan Suomessa!

Kaasuauton hankintahinta ei myöskään eroa merkittävästi vastaavan bensiini- tai dieselkäyttöisen auton hinnasta. Lisäksi kaasu on huomattavasti edullisempaa verrattuna polttoaineeseen tai dieseliin. Esimerkiksi Mustankorkean Biokaasu maksaa 1,40 € / kg.

3. Kotimaisuus on hittiä

Tankkaamalla biokaasua eurot jäävät Suomeen. Biokaasu on kotimaista energiaa, jolla vahvistetaan kiertotalouden lisäksi Suomen energiaomavaraisuutta. Esimerkiksi Mustankorkean Biokaasu valmistetaan paikallisesta eloperäisestä jätteestä, kuten kotitalouksien ruoantähteistä, jätevedenpuhdistamon lietteistä ja lannasta.

4. Tee ostaminen helpoksi

Kaasuautoilusta liikkuu paljon väitteitä, myyttejä ja ennakkoluuloja. Aiheeseen perehtymättömälle voi olla haastavaa erottaa totuus tarusta, jolloin myyjän asiantuntijuus korostuu. Siksi on tärkeää vastata niin kysyttyihin kuin kysymättömiin kysymyksiin ja poistaa näin turhat oston esteet. Potentiaaliselle ostajaehdokkaalle voi laatia vaikkapa tiiviin esitteen kaasuauton ominaisuuksista. Kun asiakkaalle homma on selvä, käy kauppakin tiheämmin!

Auton ostaminen on verrattavissa kodin ostoon sen suhteen, että molemmissa tapauksissa ostaja haluaa usein luoda tunnesiteen ostettavaan kohteeseen. Tarinallista siis myös auton myynti ja nappaa jokin edellämainituista kohdista myynnin kärjeksi!