Lapset pullistelevat "kierrätyslihaksia" kierrätysastioiden edessä

Kierrätysvalmennus on Mustankorkean maksutonta jäteneuvontaa, jonka yhtenä suurimpana yksittäisenä kohderyhmänä ovat esikouluikäiset lapset. Vuonna 2022 tavoitimme 1 800 esikoululaista Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Toivakan alueilla.

Eskarikierros alkaa joka vuosi tuttuun tapaan tammikuun lopussa ja kestää kevääseen saakka. Ensimmäisen kerran eskarikierros, toiselta nimeltään Kierrätysmahtikiertue, pilotoitiin vuonna 2018. Sen saama palaute oli niin hyvää, että kierrosta päätettiin jatkaa ja nykyisin se on odotettu ohjelmanumero päiväkodeissa.

”Lapset tutustuvat kierrättämiseen leikin ja oivaltamisen kautta. He pääsevät auttamaan Into-tutkijaa koodaamaan Älli-robottiin lajitteluohjeita. Noin 40 minuuttia kestävä esitys on osallistava ja humoristinen. Etenkin Älli-robotti on ollut lapsista kiinnostava ja siitä puhutaan päiviä esityksen jälkeenkin.”

Päivi Peltola, viestinnän asiantuntija

Vuonna 2022 Mustankorkean eskarikierros vieraili Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa ja Toivakassa 67 esiopetuspaikassa, joissa pidettiin yhteensä 140 esitystä. Eskarikierroksen palautekyselyyn vastanneista sata prosenttia kertoi, että lapset viihtyivät esityksessä. Kaikki myös toivoivat kierroksen jatkuvan tulevaisuudessakin. Eräässä päiväkodissa esitys oli innostanut pitämään kokonaisen kierrätysviikon, mikä poiki lelujen vaihtotorin.

Into-tutkija ja Älli-robotti ovat pettämätön parivaljakko.
Eskari-ikäisiä lapsia kuuntelemassa ja osallistumassa kierrätysvalmennukseen
Älli-robotin ja Into-tutkijan kierros on odotettu tapahtuma päiväkodeissa.

Esityksen lisäksi lapset saavat kotiin viemisiksi kierrätykseen liittyvän puuhavihon, jolla osaamista voi syventää entisestään erilaisten tehtävien ja tarrojen avulla.

Kierrätysvalmennusta kustannetaan kaikkia asukkaita ja mökkiläisiä koskevalla jätehuollon perusmaksulla, mikä on ollut käytössä Mustankorkealla vuodesta 2019 saakka. Perusmaksulla tuotetaan myös muita jätehuoltopalveluita, kuten vaarallisten jätteiden keräystä ja käsittelyä sekä hyötyjätepisteitä.

Into-tutkija ja lapset pullistelevat "kierrätyslihaksia"
”Kierrätysmahti” huutavat lapset ja Into-tutkija yhteen ääneen. Älli on koodattu ja samalla lapset ovat oppineet uutta jätteiden lajittelusta.
Oppimisen iloa eskarilaisen kasvoilla
Lasten onnistumisen kokemukset ovat parasta palautetta kierrätyskoutseille.
Poika lajittelee paperia
Oula Ryhänen etsii roskien seasta paperiin kuuluvia jätteitä.
Lapsia naurattaa, kun Älli-robotti on hieman hassu
Eskarilaiset oppivat mielellään uusia asioita kierrättämisestä. Lisäksi oppiminen on myös hauskaa.

Älli ja Into teidän eskariin?

Eskarikierroksemme järjestetään aina keväisin. Kierrätyskoutsimme ottavat yhteyttä suoraan Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Toivakan päiväkoteihin sopiessaan kevään eskarikierroksen aikatauluista. Aikataulut sovitaan usein vuodenvaihteessa tai alkuvuodesta. Jos haluat lisätietoja, voit laittaa meille sähköpostia kierratysvalmennus@mustankorkea.fi.

Luitko jo nämä?

Nainen laittaa ruokaa sinisessä Martat-paidassa. Keittiö näyttää ammattikeittiöltä. Naista hymyilyttää.

Älä heitä roskiin – nyt kokataan hävikkiruokaa!

Kiinnittämällä huomiota ruokahävikkiin voi säästää merkittäviä summia rahaa. Kuluttajaliiton mukaan keskivertosuomalainen heittää ruokaa roskiin noin sadan euron edestä…

Pöydällä on erilaisia ruoka-annoksia, vesilaseja ja vesikannu. Ruoka näyttää herkulliselta.

Parhaat reseptit hävikkiruuasta

Hävikkiruoan ei tarvitse maistua tähteiltä, sillä hyvällä suunnittelulla ja resepteillä hävikistä saa herkullista! Keski-Suomen Marttojen toiminnanjohtaja Kati-Erika Timperi…