Yrityskylä poistaa työelämään liittyviä mörköjä
Mustankorkea on mukana suomalaisessa innovaatiossa Yrityskylässä. Yrityskylän tavoitteena on kehittää nuorten talous- ja työelämätaitoja sekä auttaa ymmärtämään, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Yrityskylässä nuoret saavat ”palkkaa” ja pystyvät harjoittelemaan turvallisessa ympäristössä rahan käyttöä.
Jyväskylässä Yrityskylä aloitti toimintansa vuonna 2020. Suomessa toimintaa on ollut jo kymmenen vuotta, konsepti on lähtöisin pääkaupunkiseudulta. Yrityskylä on osa Talous ja nuoret TAT:n toimintaa.
Jyväskylässä Yrityskylä toimii aivan keskustassa Kauppakadulla. Siellä työskentelevät aluekoordinaattori Esa Huuskonen, aluepäällikkö Jonna Käppi sekä yhdeksän osa-aikaista vastuuohjaajaa.
- Yrityskylässä vierailevat Keski-Suomen 6- ja 9-luokkalaiset. 6-luokkalaisten Yrityskylä on suomalainen yhteiskunta ja 9-luokkalaisten kansainvälisen kaupan peliareena, jossa tiimit kilpailevat toisiaan vastaan. Pelillisyys on taustalla vahvasti kummallakin ikäryhmällä, minkä lisäksi 9-luokkalaiset käyttävät myös englannin kieltä osana päivää. Kaikki toiminta linkittyy vahvasti opetussuunnitelmaan, Huuskonen kertoo.
”Keskeinen oppi on näyttää nuorille, että töissä voi olla kivaa. Haluamme tarjota positiivisen työelämäkokemuksen, mikä kantaa pitkälle.”
Esa Huuskonen, aluekoordinaattori, Yrityskylä
Yrityskylä opettaa nuorille työelämä- ja yhteistyötaitoja sekä työyhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä toimimista. Kaikki teemat ovat keskeisiä arjen ja elämisen taitoja, rahan käytön opettelua ja yhteiskunnan pelisääntöjen ymmärtämistä.
– Oppilaat tulevat hyvin erilaisista taustoista. Osan perheessä saattaa olla pitkäaikaistyöttömyyttä, mitä kierrettä osaltaan haluamme katkaista sillä, että nuori löytäisi oman juttunsa. Yrityskylän tavoitteena on tuoda työelämää lähemmäs nuorta, ettei työelämä tunnu möröltä, vaan luonnolliselta siirtymältä tulevaisuudessa.
96 %
Keski-Suomen 6- ja 9-luokkalaisista vierailee Yrityskylässä
6 000
oppilasta on käynyt Keski-Suomen Yrityskylässä kesään 2021 mennessä
78 %
kuudesluokkalaisista kertoi ymmärtäneensä, mistä verorahat tulevat ja mihin niitä käytetään
Tarjoilijan ja myyjän työt kiinnostavat
Työtehtäviin valinta tapahtuu koulussa. Oppilaat hakevat kolmeen haluamaansa työtehtävään, joihin opettajat haastattelevat heidät. Usein jokin toiveista toteutuu, mutta ei aina.
– Onhan se elämää, että aina haluamaansa työpaikkaa ei saa. Suosituimpia työpaikkoja Yrityskylässä ovat nuorille tutut ammatit tarjoilijana ja myyjänä. Yrityskylässä he oppivat myös uusia ammatteja ja niissä vaadittavia vahvuuksia. Yhteensä meillä on 85 eri ammattia, Huuskonen laskee.
”Mustankorkealla oli ihanaa olla töissä ja sain paljon uutta tietoa kierrätyksestä. Kaiken lisäksi minulla oli todella kivaa!”
Kuudesluokkalainen
Paikallisten yhteistyökumppaneiden ansiosta lapset ja nuoret näkevät millaisia työmahdollisuuksia omalla kotiseudulla on.
– Työtehtävät vastaavat oikeita työtehtäviä, titteleitä ja sisältöjä. Yrityskylässä on Mustankorkean toimitusjohtajan, hyötykeräyspisteiden hoitajan sekä lajitteluneuvojan toimenkuvat. Mustankorkean työtehtävissä nuoria kiinnostavat ympäristöteemat, ilmastonmuutos ja kiertotalous.
Päivä Yrityskylässä voi jännittää
Päivä Yrityskylässä voi olla oppilaalle jännittävä. Usein jännitys kuitenkin laukeaa aamupäivän aikana, kun Yrityskylän henkilökunta auttaa päivän askareissa.
– Lapsia rauhoittava asia on, että kaikki lähityökaverit ovat samalta luokalta. Osa lapsista tekee päivän työtehtäviä tunnollisesti ja kokee painetta, jos eivät ehdi kaikkea tehdä. Osa suorittaa tehtäviä vauhdikkaasti ja heille tarjoamme lisätehtäviä, Huuskonen kertoo.
Palkka nuorille maksetaan kaksi kertaa päivässä. Tässäkin on opetuksellinen näkökulma, eli oppilaan täytyy säästää aamupäivän palkka, jos hän haluaa ostaa Yrityskylässä jonkin kalliimman tuotteen.
– Yrityskylässä on käytössä progressiivinen verotus, eli toimitusjohtajan veroprosentti on korkeampi, millä tasataan tuloeroja, kuten oikeassakin elämässä. Saatava palkka on noin 20 euroa, mutta siitä noin puolet menee kiinteisiin kuluihin, kuten joukkoliikenteeseen ja puhelinlaskuun.
”Jos työelämä on oikeasti noin hauskaa, en malta odottaa, että saan työn.”
Kuudesluokkalainen
Yrityskylä-päivän aikana nuorilla on neljä työvuoroa ja kaksi vapaavuoroa, jolloin syödään koulun eväät. Päivän aikana käydään myös äänestämässä. Vapaa-aikaansa Yrityskylässä voi viettää rallisimulaattorissa, kaupassa tai kulttuuritarjontaan tutustumalla.
– Suurimmat onnistumisen kokemukset tulevat siitä, kun nuoret rohkaistuvat, uskovat itseensä ja kokevat onnistumisen elämyksiä ja itsensä ylittämistä. Hienoa on myös nähdä, että oppilaat, jotka eivät jaksa keskittyä koululuokassa, toimivat hienosti Yrityskylässä, kun pääsevät toiminnalliseen ympäristöön. Paras palaute on, kun päivän jälkeen nuori kertoo, että haluaa töihin samaan työtehtävään, missä työskenteli Yrityskylässä, Huuskonen summaa.
Gallupissa kinnulalaiset 6-luokkalaiset
- Minne työpaikkoihin hait ja missä työskentelit?
- Mitä Yrityskylä-päivässä opit ja millainen päivä oli?
- Mikä sinusta tulee isona?
Mio, 11 v.
- Hain kaupunginjohtajaksi sekä Trimedian koodariksi ja toimitusjohtajaksi. Ammatit kuulostivat mukavilta ja tykkään johtaa. Yrityskylässä pääsin johtotehtäviin Mustankorkean toimitusjohtajana.
- Tuntuu, että opin koko ajan lisää. Olen oppinut tekemään sopimuksia ja yllättynyt siitä, kuinka nopeasti rahat ovat tililtä hävinneet vapaa-ajalla.
- Vaikea sanoa, mutta muusikon ura kiinnostaisi. Soitan rumpuja ja kitaraa.
Valto, 12 v.
- Hain Trimedian koodariksi, Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijaksi ja Kyläkahvilan kahvilan työntekijäksi, koska ammatit kuulostivat mielenkiintoisilta. Yrityskylässä toimin hyötykeräyspisteen hoitajana.
- Kaikki tehtävät olivat kivoja päivän aikana.
- Vaihtoehdot ovat avoinna, mutta rakennusala voisi olla hyvä valinta.