Oman kodin pihaan kelpaa vain paras multa
Oletko rakentamassa uutta omakotitaloa ja suunnittelet pihaan nurmikkoa? Talon pohjatyöt kannattaa tehdä samalla kuin talon perustuksetkin. Lue miten Okkosen perheen nurmikon perustaminen sujui.
Okkosten perheen puuomakotitalo valmistui vuonna 2016 Muuramen Kinkomaalle. Lampeen rajoittuvan rinnetontin pihasuunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin edellisenä keväänä.
Korkealaatuinen multa helpottaa pihan pohjatöitä
Okkosten tonttiin kuuluu etupiha ja kaksitasoinen takapiha. Multaa levitettiin yhteensä yli tuhannen neliön alueelle.
– Maanrakennusurakoitsijamme huolehti niin talon perustuksista kuin pihan pohjatöistäkin. He muotoilivat pihan kaivinkoneella, kuorivat pintakerroksen pois ja valmistelivat kasvien istutuspaikat. Sitten he noutivat mullat kätevästi kuorma-autolla Mustankorkealta. Mullat olisi saanut tilattua kuorma-autolla kotipihaankin asti, mutta urakoitsijalla oli oma kalusto valmiina, kertoo Pete Okkonen.
Vaikka talo on rakennettu savimaalle, pihalle ei tarvinnut ajaa turvetta tai hiekkaa.
– Emme edes kalkinneet maata erikseen, Okkonen tunnustaa. – Valmiiksi seulottu ja kalkittu laatumulta riittää. Se kasvattaa tasaisen tuuhean nurmen ja sopii samalla myös erilaisille puutarhakasveille. Meidän pihalle istutetaankin kymmeniä erilaisia kasveja, puita ja pensaita.
”Valitsimme Omapihan Nurmikkomullan, koska oman kodin pihamaan haluaa tehdä kerralla kunnolla. Meille on tärkeintä, että Mustankorkean mullat ovat laadukkaita. Ja onhan se mukava tietää, että mullat on vielä fiksusti tuotettukin.”
Pete Okkonen
Syksy on nurmikon istutukselle otollista aikaa
Osa Okkosten pihasta kylvettiin nurmelle syyskuun alussa, osa vasta seuraavana keväänä.
– Asiantuntijat neuvoivat meitä istuttamaan nurmikon joko loppukeväästä ennen helteitä tai sitten elo-syyskuussa, jolloin lämpöä on vielä jäljellä, mutta on myös sopivan kosteaa. Tärkeää on myös levittää multaa riittävästi; meillä se tarkoitti 25–30 sentin kerrosta. Nurmikot istutetaan kahdessa vaiheessa, koska takapihan alaosaan levitetyt lammen ruoppausmaat kaipaavat vielä kuivumista. Kuivempien osien nurmikot kylvetään kodin valmistuessa syyskuussa ja kosteammat kohdat seuraavana keväänä.
Asiakastarina on julkaistu vuonna 2016.
Näin perustat nurmikon
Katso ohjeemme, miten uusi nurmikko kannattaa perustaa ja vältä yleisimmät virheet.