Miksi biokaasua tankatessa ei saa aina täyttä tankillista – usein kysytys kysymykset, osa 2
Biokaasun kysyntä on kasvanut voimakkaasti kuluneen vuoden aikana, mikä on aiheuttanut uudenlaisia haasteita sekä biokaasuautoilijoille että biokaasun tuottajille. Kokosimme tähän blogiin biokaasuautoilijoita askarruttavia kysymyksiä sekä vastauksia.
Kysymys: Miten Mustankorkealla panostetaan biokaasun tuotantoon, laitteiden toimintaan ja tankkauksen sujuvuuteen?
Biokaasulaitos on hyvin vaativa toimintaympäristö, jossa laitteet vaativat jatkuvaa ylläpitoa, huoltoa ja päivittämistä. Prosessissa käytetyt laitteet, kuten kuljettimet ja murskaimet, kuluvat voimakkaasti syövyttävän ja happaman materiaalin vuoksi. Kaikki huolto- ja korjaustoimenpiteet pyritään tekemään aina biokaasutuotannon ehdoilla niin, ettei merkittäviä katkoja synny.
Viimeisimpänä Mustankorkean jätekeskuksen asemalla uusittiin kompressori, joka lisää biokaasun tuotannon toimintavarmuutta. Uusi kompressori on jonkin verran edeltäjäänsä tehokkaampi, minkä ansiosta kaasua pystytään paineistamaan nyt entistä nopeammin. Jo aiemmin asemilla on uusittu sekä maksupäätteet että tankkauspistoolit.
Biokaasun tuotantoa myös optimoidaan jatkuvasti. Laitoksen toiminnan kannalta avainasemassa on esimerkiksi biojätteen keskeytyksetön syöttö reaktoreihin. Kerätyn biojätteen määrä vaihtelee merkittävästi päivästä ja viikosta toiseen, minkä vuoksi saapuvan jätteen määrää seurataan tarkasti. Näin pyritään varmistamaan, että reaktoreihin saadaan virtaamaan biojätettä tasaisesti ja vältytään notkahduksilta biokaasun tuotannossa.
Kysymys: Miksi Mustankorkean biokaasuasemilta ei saa aina tankattua täyttä tankillista?
Kaasun tankkaus perustuu paine-eroon aseman korkeapainesäiliössä ja auton tankissa. Korkeapainesäiliön ollessa täynnä on kaasun paine säiliössä noin 250 baria. Usein tankkaustahti asemalla on niin vilkas, että tehokkainkaan kompressori ei ehdi nostaa paineita tankkausten välillä tarpeeksi.
– Esimerkiksi jäteauton tankatessa kaasun paine korkeapainesäiliössä putoaa arviolta noin 20-30 baria. Tällöin henkilöautoasiakas ei välttämättä saa heti raskaan kaluston jälkeen täyttä tankillista, kertoo Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen.
Heinäkuussa jätekeskuksen biokaasuasemalla kävi noin 5 000 tankkaajaa, mikä tarkoittaa noin 161 tankkaajaa päivässä ja vuorokauden tunneille tasaisesti jaettuna seitsemää tankkaajaa tunnissa.
– Meiltä on usein toivottu jätekeskukselle lisää tankkauspisteitä henkilöautoilijoille. Valitettavasti se ei kuitenkaan ratkaise asiakkaiden kokemia haasteita. Vaikka tankkauspistooleja olisi useampia, tulee kaasu kuitenkin samasta säiliöstä ja paineistetaan samassa paikassa. Tällöin useampi tankkauspistooli aiheuttaisi itse asiassa vain paineen putoamisen kerralla nopeammin. Kaasukompressori ei pysty reagoimaan tarpeeksi tehokkaasti tällaiseen paineen laskuun, selittää Martikainen.