Mihin kaikkeen biokaasua käytetään?
Vaikka meillä Mustankorkealla biokaasu jalostetaan tieliikenteen polttoaineeksi, biokaasulla on lukemattomia muitakin käyttömahdollisuuksia. Ekologisena energiamuotona biokaasussa on loistava potentiaali hiilijalanjäljen pienentämiseen monissa yhteyksissä.
Ympäristöystävälliselle biokaasulle on kysyntää
Biokaasun rooli tulee kasvamaan entisestään, kun tavoitteena on hiilineutraalius ja uusiutuvien energiamuotojen tehokkaampi hyödyntäminen. Biokaasu on yksi ekologisimmista energiamuodoista, sillä sen tuotanto eloperäisestä materiaalista ei lisää hiilidioksidia ilmakehässä. Sen hiukkaspäästöt ovat myös paljon pienemmät kuin fossiilisilla polttoaineilla.
Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n julkaisussa Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa 2030, joka kokoaa asiantuntijoiden näkemyksiä biokaasun tulevaisuudesta, biokaasun kysynnän arvioitiin kasvavan jopa nopeammin kuin sen tarjonnan. Kysynnän ennakoitiin kohdistuvan erityisesti raskaaseen liikenteeseen, teollisuuteen, laivaliikenteeseen sekä lämmön- ja sähköntuotantoon.
Tällä hetkellä biokaasua käytetään jo monipuolisesti energianlähteenä erilaisissa lämmön- ja sähköntuotannon, liikenteen sekä teollisuuden käyttökohteissa. Osassa käyttötarkoituksista biokaasua voidaan käyttää sellaisenaan ns. raakakaasuna. Toisissa taas biokaasu on jalostettava biometaaniksi, jolloin se on puhtaampaa ja sopii useampiin käyttökohteisiin.
Biokaasun tuotannon kasvutavoitteet Suomessa
Jo useamman vuoden ajan Suomen biokaasun tuotanto on pysytellyt noin 1 terawattitunnissa (TWh). Suurin osa biokaasusta tuotetaan puhdistamolietteistä, biojätteestä ja kaatopaikkakaasuista. Toimiala on asettanut biokaasun tuotantotavoitteeksi vuoteen 2030 mennessä 4 TWh, josta noin 2,5 TWh suuntautuisi tieliikenteeseen. Suomen biokaasun tuotantopotentiaalin mädätystekniikalla arvioidaan olevan on 10–25 TWh/vuosi, joten sen osalta edellytyksiä kasvulle olisi enemmänkin.
Lähde: Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, https://biokierto.fi/
Biokaasu lämmön- ja sähköntuotannossa
Suomessa suurin osa tuotetusta biokaasusta käytetään lämmöntuotantoon, ja Suomen Biokaasu ja Biokierto ry:n mukaan tähän tarkoitukseen menee noin 60 % biokaasusta (tieto vuodelta 2021). Koska biokaasu sisältää metaania aivan kuten maakaasukin, sillä voidaan lämmöntuotannossa korvata maakaasua. Puhdistettua biokaasua voidaan syöttää myös suoraan maakaasuverkkoon. Sähköä biokaasusta voidaan tuottaa useilla eri tekniikoilla.
Biokaasu teollisuudessa
Biokaasua käyttämällä voidaan vähentää teollisuuden päästöjä. Teollisuuden prosesseissa ja jätevedenpuhdistamoilla syntyy biokaasun raaka-aineeksi sopivaa materiaalia, ja Suomessa useilla teollisuuden toimijoilla onkin omia biokaasulaitoksia.
Biokaasu maatiloilla
Maatiloilla on yhä enemmän pieniä biokaasulaitoksia, jotka tuottavat biokaasua omistajansa ja mahdollisesti muidenkin energian tarpeisiin. Biokaasun tuotannossa pystytään hyödyntämään esimerkiksi lantaa, ylijäämänurmea ja kaikkea orgaanista jätettä, joten materiaalia maatiloilla on usein runsaasti.
Maatiloilla biokaasua voidaan käyttää muun muassa veden ja tilojen lämmitykseen tai sähkönä. Jos biokaasua jalostetaan pidemmälle, sitä voidaan hyödyntää myös maatilojen ajoneuvojen polttoaineena, myydä paikallisesti eteenpäin tai syöttää maakaasuverkkoon.
Biokaasu liikenteessä
Biokaasu on tieliikenteen polttoaineena käytössä niin henkilöautoilla kuin raskaan liikenteen kulkuneuvoillakin, mutta tulevaisuudessa kasvu tulee todennäköisesti painottumaan vahvemmin jälkimmäisen puolelle.
Liikenteessä biokaasua voidaan käyttää joko paineistettuna tai nesteytettynä. Nesteytettyä biokaasua käytetään jo Suomessakin raskaan liikenteen, kuten yhdistelmäajoneuvojen polttoaineena. Myös meriliikenteessä biokaasu on saamassa jalansijaa laivanvarustamojen pyrkiessä vähentämään päästöjään.
Meillä Mustankorkealla biokaasua tuotetaan tieliikenteen polttoaineeksi paineistetussa muodossa. Tulevaisuus näyttää, millaiseksi kysyntä muodostuu, ja muutkin vaihtoehdot saattavat jatkossa olla mahdollisia. Toistaiseksi kaikki tuottamamme biokaasu menee kuitenkin keskisuomalaisten autoilijoiden ja yhteistyökumppaneidemme jätteenkeräysautojen tankkeihin.