Biokaasulaitoksen vuosi 2023: suuntana parempi toimintavarmuus ja pienempi hiilijalanjälki
Kuluva vuosi on ollut Mustankorkean biokaasulaitoksella ennen kaikkea vakaan kehityksen aikaa. Olemme parantaneet toimintavarmuutta ja testanneet erilaisia kehittämistoimenpiteitä, joilla biokaasun tuotannosta saataisiin entistäkin tehokkaampaa ja vähäpäästöisempää.
Myynti, kysyntä ja toimintavarmuus nousussa
Biokaasun myynnin näkökulmasta vuosi 2023 on jatkanut samaa kasvu-uraa kuin edeltävätkin vuodet.
– Näyttää siltä, että kaasunmyynti nousee tämän vuoden aikana yli 900 000 kiloon, joka on noin 100 000 kiloa enemmän kuin viime vuonna. Kasvua on noin 10 %, ja se on ehdottomasti positiivinen asia, Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen kertoo.
Ilahduttavaa on sekin, että biokaasulle on ollut kysyntää samassa suhteessa kuin tuotantoa. Käytännössä kaikki, mitä on tuotettu, on saatu myytyä.
Tänä vuonna biokaasulla kulkevien jäteautojen määrä on pysynyt ennallaan, ja valtaosa niistä kulkeekin jo kaasulla. Myös biokaasulaitoksella toiminta rullaa aika lailla entiseen malliin – kuitenkin koko ajan paremmalla toimintavarmuudella.
– Olemme tehneet kunnossapito-ohjelmaa ja kriittisten toimintojen tarkastelua sekä pyrkineet ennakoimaan huoltoja. Näin biokaasulaitoksen toimintavarmuus on parantunut, syöttökatkoksia on ollut vähemmän ja kaasuntuotanto on pysynyt tasaisena, lähes maksimaalisella tasolla, Martikainen sanoo.
Biokaasulaitteiston käyttövarmuutta on lisännyt omien lupien saaminen asennus- ja huoltotoimintaan. Mustankorkean biokaasulaitoksen laitospäällikkö Timo Kautto sai pätevyyden toimia yrityksen vastuuhenkilönä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että laiterikkotapauksissa korjaaminen onnistuu nopeasti oman henkilöstön voimin.
Kehitystyötä monella osa-alueella
Biokaasun tankkaajille näkyvin kehitysaskel tänä vuonna on ollut tankkausasemien maksuautomaattien uusiminen ja lähimaksun lisääminen maksutapoihin. Muutos oli erittäin toivottu ja siitä on tullut hyvää palautetta.
Myös biokaasun tuotannossa olemme panostaneet johdonmukaiseen kehitykseen. Tänä vuonna olemme kokeilleet hiilidioksidin talteenottoa, jonka avulla biokaasun tuotantoa pystyttäisiin lisäämään tai vaihtoehtoisesti käyttämään hiilidioksidi johonkin muuhun tarkoitukseen.
– Biokaasulaitoksessa syntyvästä raakakaasusta 55–60 % on metaania ja loput hiilidioksidia, joka poistetaan kaasun puhdistuksessa. On jo olemassa menetelmiä, joilla tämä hiilidioksidi pystytään ottamaan talteen, tekemään siitä lisää metaania tai hyödyntämään jotenkin muuten – esimerkiksi kasvihuoneissa tai muovin valmistuksessa. Tekniikat ovat vielä kalliita ja sopivat ensisijaisesti isoille toimijoille, mutta pienenkin mittakaavan ratkaisuista on tehty kokeiluja. Meitä kiinnostaa se, miten hiilidioksidi saataisiin sidottua hyötykäyttöön ja vähennettäisiin hiilidioksidipäästöjä, Martikainen avaa.
Suunnitelmissamme on myös ollut kaatopaikkakaasun hyödyntäminen biokaasu- ja kompostointilaitosten tarvitseman sähkön ja lämmön tuotannossa CHP-moottorin avulla. Kaatopaikkakaasun metaanipitoisuus osoittautui kuitenkin sen verran alhaiseksi, ettei moottori toimi kunnolla tässä tarkoituksessa. Nyt työn alla on vaihtoehtoisen tavan käyttöön saaminen.
– Tarkoitus on ohjata kaatopaikkakaasua biokaasulaitoksen kattilaan, jolla lämmitetään reaktoriin menevää biojätettä. Kaasulla voidaan korvata lämmityksessä käytettävä polttoöljy. Kaivuutyöt kaatopaikan kaasupumppaamosta lähtevää putkea varten ovat jo käynnissä, Martikainen kertoo.
Lisäksi Mustankorkealla lasketaan parhaillaan hiilijalanjälkeä, jonka kokoon biokaasun käyttämisellä jäteautoissa on olennainen pienentävä vaikutus. Olemme pystyneet pudottamaan jäteautojen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt noin neljännekseen siitä, mitä ne olisivat, jos kuljettaisimme jätteet diesel-käyttöisillä jäteautoilla.
”Etenemme kohti hiilineutraalia Mustankorkeaa.”
Esko Martikainen, toimitusjohtaja
Mitä vuosi 2024 ja tulevaisuus tuovat?
Tänä vuonna aloitetut kehitystoimet luonnollisesti jatkuvat ensi vuoden puolella, samoin biokaasulaitoksen hyvään kunnossapitoon keskittyminen. Näiden lisäksi yksi tulevista kehityskohteista on biokaasun tuotannosta syntyvän mädätteen kuivaus.
– Emme ole vielä saaneet kuivausta toimimaan, ja se rajoittaa tuotettavan biokaasun määrää. Mädäte ajetaan biokaasun valmistusprosessin jälkeen kompostointilaitokseen, jossa tilaa on rajallisesti. Vettä sisältävä mädäte vie paljon tilaa ja vaatii kompostoituakseen sen, että sekaan lisätään tukiainetta. Kompostointitilan puutteen takia emme pysty ottamaan biokaasulaitokseen enempää jätettä, vaikka biokaasulaitoksen kapasiteetti riittäisikin. Meidän on ehkä mietittävä, alammeko hakea uutta laitteistoa vai luovummeko koko ajatuksesta, Martikainen sanoo.
Sisäisen kehityksen rinnalla huomiota vaativat ulkoapäin tulevat muutokset ja vaatimukset.
– Henkilöautoilun tasolla kaasuautoilu alkaa olla aika lailla huipussaan, eivätkä maahantuojat enää kauan tuo Suomeen uusia kaasuautoja. Raskaan liikenteen puolella kaasuliikenne sen sijaan on lisääntynyt ja mahdollisuuksia kasvuun on myös tulevaisuudessa. Jos henkilöautoiluun sopivan paineistetun kaasun kysyntä laskee, voimme siirtyä nesteytetyn biokaasun tarjoamiseen, Martikainen miettii.
Toisaalta polttoaineen myyjiä koskeva jakeluvelvoite vaatii, että 13,5 % myydystä kaasusta tulee olla uusiutuvaa, ja tulevina vuosina osuus tulee nousemaan. Biokaasun tuotantoa tarvitaan siis jatkossakin vähintään tämän osuuden verran.
Uusi hallitusohjelma on linjauksillaan luonut uhkakuvia biokaasulaitoksen tulevaisuuteen. Nykyisen jätelain mukaan kunnallisen jätehuoltoyhtiön liikevaihdosta enintään kymmenen prosenttia saa muodostua markkinaehtoisista palveluista, mutta tätä prosenttiosuutta suunnitellaan pudotettavan viiteen prosenttiin tai 500 000 euroon.
– Meille se tarkoittaisi, että joutuisimme jättämään valtaosan markkinaehtoisesta biojätteestä pois biokaasulaitoksesta, jolloin tuotetun kaasun määrä ja siitä saatavat tulot putoaisivat. Silloin vaarana olisi, että joutuisimme nostamaan jätteenkäsittelymaksuja. Joutuisimme ehkä myös miettimään kaasunmyynnin rajoittamista, jotta voisimme turvata jäteautojen kaasun saannin.
Meillä on kuitenkin vahva usko biokaasun tulevaisuuteen – se on kiertotaloutta parhaimmillaan ja sen rooli kasvihuonepäästöjen hillitsemisessä tulee kasvamaan entisestään.