Biojäte jäätyy astian pohjaan
Jos biojäte on kosteaa, voi se jäätyä biojäteastian pohjaan. Tällöin biojäteastia voi jäädä tyhjentymättä tai tyhjentyä vain osittain. Mitä asialle voi tehdä?
Biojäteastiaan kannattaa laittaa mahdollisimman kuivaa biojätettä. Jos mukana on paljon nesteitä, jäätyvät ne talvisin, mikä vaikeuttaa astian tyhjentämistä.
”Lämmin ja kostea biojäte voi talvella jäätyä kiinni jäteastian reunaan tai pohjalle. Tätä voi ehkäistä esimerkiksi jäähdyttämällä biojätettä ulkona pari minuuttia ennen jäteastiaan laittamista. Jäteastiat tyhjennetään koneellisesti ja asiakkaan tehtävänä on varmistaa, että astia on tyhjennettävissä.”
Antti Anhava, logistiikkapäällikkö
”Jätekuljettajat yrittävät aina tyhjennystä normaalisti, mutta kovettunutta jätettä ei voi yrittää irrottaa astiasta voimalla. Muoviset jäteastiat voivat haljeta, jos niitä esimerkiksi kolistellaan jäteauton nostimella. Rikkoutumisvaaran vuoksi kuskeilla on ohjeistus yrittää tyhjennystä uudelleen seuraavalla kerralla. Kuljettajat eivät voi myöskään sulattaa astioita millään tavalla”, Anhava jatkaa.
Jos biojäte on jäätynyt astiaan, eikä sitä voi tyhjentää osittain tai kokonaan, joudutaan käynnistä veloittamaan silti normaali tyhjennyksen mukainen hinta.
”Jos biojäte pääsee kaikesta huolimatta jäätymään astian pohjalle, voi sitä irrottaa itse varovasti lapiolla tai viedä koko jäteastia hetkeksi sulamaan vaikkapa lämpöiseen autotalliin”, Anhava vinkkaa.
Näin voit auttaa jätekuskia työssään:
1. Ei nesteitä biojätteeseen
Biojätteen tulisi olla mahdollisimman kuivaa, jotta ulkona oleva astia ei jäädy talvella. Imeytä rasva ja muut pienet nestemäärät paperiin, kanamunakennosta tehtyyn silppuun tai lemmikkieläinten puruun (eläintarvikekaupoista) ennen keittiön biojäteastiaan laittamista. Myös sanomalehti toimii hyvin kuivikkeena biojäteastian pohjalla. Voit myös kääräistä märän biojätteen sanomalehteen ja laittaa sitten keittiön biojäteastiaan.
2. Pakkaa biojäte keittiössä
Pakkaa biojäte keittiössä pieneen biohajoavaan pussiin, vanhaan jauhopussiin tai sanomalehdestä tehtyyn pussiin. Sulje pussi huolellisesti, jotta ulkona oleva biojäteastia pysyy puhtaana. Ulkona olevat biojäteastiat pestään kaksi kertaa vuodessa. Jos pakkasta on todella paljon, voi jäätymistä ehkäistä vielä kääräisemällä biojätepussi esimerkiksi sanomalehteen.
3. Jäähdytä biojätepussia
Jos mahdollista, voit jäähdyttää biojätepussia talvella pari minuuttia vaikkapa parvekkeella ennen ulkona olevaan jäteastiaan viemistä. Kun lämmin biojäte jäähtyy ennen jäteastiaan laittamista, vähenee sen jäteastiaan kiinni jäätymisen riski huomattavasti. Tässä on myös hyvä syy jäädä hetkeksi juttelemaan naapurin kanssa jätekatokselle.
4. Muista lumityöt ja hiekoitus
Jäteastialle on päästävä turvallisesti ja esteettä, niin asukkaan kuin jäteauton kuljettajankin. Tarkista, että jäteastia ei ole lumikinosten keskellä ja piha on hiekoitettu liukkaalla kelillä. Jäteastian edessä ei saa olla autoja tai lumivalleja tyhjennystä vaikeuttamassa. Jos jätetila on lukittu, huolehdi lukkojen sulattamisesta.
+ Kun jäteastia on jo jäässä…
Jos mahdollista, siirrä jäteastia sisälle sulamaan ennen tyhjennystä, esimerkiksi autotalliin. Voit myös varovasti kopauttaa astiaa, kun se on sulanut. Jäteauton kuljettaja voi vain pari kertaa paukauttaa kevyesti astiaa. Jos astia ei sillä tyhjene, ei sitä voida valitettavasti tyhjentää.
Taloyhtiöissä isännöitsijä voi tilata jäätyneiden syväkeräysastioiden tilalle vuokralle esimerkiksi pintajäteastian.