Nainen lapioi lunta sinisellä lapiolla. Takana näkyy keltainen jätekatos.

Lumityöt ovat jälleen täällä. Kun aherrat kolan kanssa kotipihallasi, muistathan samalla kolata lumet myös jäteastioiden ja -katosten ympäriltä? Jäteastialle täytyisi päästä jäteautolla mahdollisimman lähelle ja onnistua vielä vetämään jäteastia jäteautolle jonkinlaista kulku-uraa pitkin. Muista putsata lumet myös jäteastian kannen päältä. Lumien ja jäiden poistaminen sekä jäiseen aikaan hiekoitus parantavat meidän kaikkien turvallisuutta, myös jäteauton kuljettajien.

Oletko odottanut valkeaa maata? Nyt sitä lunta on jälleen, ainakin hetken. Samalla lumi kuitenkin tarkoittaa lisääntyviä pihatöitä. Ikävän velvollisuuden sijaan lumitöitä kannattaa ajatella hyötyliikuntana, jossa vetreytyy sekä kroppa että mieli.

Muista nämä:

  1. Esteetön kulku. Jäteauton kuljettajan on päästävä jäteastian luokse esteettä ja astia on voitava vetää jäteautolle. Jäteastian edessä ei saa olla autoja tai muita esteitä.
  2. Jäätyminen. Muista tarkistaa, että jäteastia ei ole jäätynyt maahan sekä jätekatoksen ovet avautuvat. Jos jäteastia on jäätynyt, kannattaa se mahdollisuuksien mukaan ottaa sulamaan vaikkapa autotalliin tai varastoon ennen tyhjennyspäivää. Jäätynyt astia voi jäädä tyhjentymättä. Jäätymistä voi estää esimerkiksi laitttamalla biojäteastiaan mahdollisimman vähän märkää jätettä.
  3. Lumet. Huolehdi, että jäteastiat eivät ole lumipenkkojen keskellä. Painavien jäteastioiden vetäminen umpihangessa on hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Lumet täytyy poistaa myös jäteastioiden luota, jätekatoksesta ja sen läheisyydestä sekä astiasuojien päältä. Poistamattomat lumet voivat aiheuttaa kuljettajille suuren turvallisuusriskin astioita tyhjennettäessä, jos jäätynyttä lunta tippuu kuljettajan päälle astiaa tyhjennettäessä.
  4. Hiekoitus. Muista hiekoitus, kun lumet sulavat. Hiekoitettu piha parantaa meidän kaikkien turvallisuutta.
  5. Vastuu. Kiinteistön omistajalla on vastuu jäteastioiden ympäristöstä ja niille johtavasta kulkuväylästä.

”Lumitöitä tehdessä kannattaa muistaa käyttää pitäviä ja liukastumisen estäviä kenkiä. Lunta kannattaa lapioida vartalon kumminkin puolin, jotta lihakset kuormittuvat tasapuolisesti. Lunta nostaessa täytyy muistaa tutut selkäohjeet, eli lumitaakka kannattaa pitää vartalon lähellä, tehdä nosto jaloilla ja pitää selkä suorassa.”

Päivi Peltola, viestinnän asiantuntija (toiselta koulutukseltaan personal trainer)

Kiitos avustasi! Hyvin tehdyt lumi- ja hiekoitustyöt auttavat meitä enemmän kuin uskotkaan. Ne vähentävät yhteydenottoja asiakaspalveluumme sekä auttavat jätekuljetuksia pysymään aikatauluissa. Turvallista talvea!