Mustankorkean jätekeskukselle ja Laukaan pienjäteasemalle ovat tulleet keltaiset muoviastiat, joihin asukas voi tuoda muovipakkauksia. Hyvänä muistisääntönä toimii edelleen ”jos se on pakkaus, sinne vaan!”.

”Muovinkeräyksen mukaan ottaminen lajittelupihalle sekä Laukaan pienjäteasemalle oli luontevaa. Muovin lajittelua on harjoiteltu alueellamme jo reilu vuosi ja ihmiset osaavat sen melko hyvin. Nyt myös asukkaiden, joiden pihassa ei ole omaa jäteastiaa muovipakkauksille, on helppoa tuoda muovijätteet lajittelupihalle tai Laukaan pienjäteasemalle samalla, kun tuovat muita jätteitä”, kertoo Mustankorkean logistiikkapäällikkö Antti Anhava.

Muovipakkaukset ovat ns. hyötyjätteitä eli ne vastaanotetaan Mustankorkean jätekeskuksella ja Laukaan pienjäteasemalla maksutta.

”Tarkan euron ihminen voikin suunnitella käyntiään niin, että tuo yhdellä kerralla maksuttomia jätteitä, kuten muovipakkauksia tai lasi- ja kartonkipakkauksia, metallia, paperia, sähkölaitteita tai vaarallisia jätteitä. Esimerkiksi vaarallisia jätteitä vastaanotetaan maksutta 50 kiloa/litraa päivässä per asuakas”, Anhava vinkkaa.

Pienkuormamaksu taas veloitetaan sekajätteistä, rakennus- ja siivousjätteistä sekä asbestista ja kannoista. Mustankorkean jätekeskuksella ja Laukaan pienjäteasemalla käyvät maksuvälineenä ainoastaan pankki- ja luottokortit. Kuittaa siis käyntisi kortilla.

Muovipakkausten jäteastiat tunnistaa keltaisesta väristä.

Muovipakkauksia kerätty jo vuodesta 2021

Mustankorkean toimialueella muovipakkauksia on kerätty jo vuodesta 2021 lähtien. Muovipakkausten jäteastiat tunnistaa keltaisesta jätetarrasta.

  • Yli viiden huoneiston taloyhtiöillä on jätekatoksessaan oma jäteastia muovipakkaksille.
  • Alle viiden huoneiston taloyhtiöt sekä omakoti- ja paritalot voivat hyödyntää Rinki-ekopisteitä, jotka löytyvät kaikki osoitteesta kierratys.info. Halutessaan asukkaat voivat ottaa käyttöön muovipakkauksille myös oman jäteastian, josta maksetaan tyhjennysmaksu, kuten muistakin jätteistä. Tiedustele mahdollisuutta asiakaspalvelustamme >> jos muovinkeräysreittimme kulkee asuntosi läheltä.