Ajankohtaista

Mustankorkean uusi hallitus aloittaa työnsä

Mustankorkea Oy:lle on nimetty uusi hallitus, joka aloitti toimintansa lokakuun alussa.

Mustankorkea on kuntien sataprosenttisesti omistama jäteyhtiö, joka tuottaa kaikki päivittäiseen jätehuoltoon liittyvät palvelut, kuten jätteiden keräyksen, vastaanoton, käsittelyn, hyödynnän ja jäteneuvonnan.

04.

lokakuu

2021

04.10.

Päivi Peltola

viestinnän suunnittelija

Mustankorkean hallituksen puheenjohtajana aloittaa Jyväskylästä Henna-Riikka Markkio. Varapuheenjohtajana toimii Pekka Pajala Jyväskylästä. Muita hallituksen jäseniä ovat Mikko Akselin (Jyväskylä), Tarmo Pekonen (Laukaa), Susanna Paananen (Muurame) ja Heidi Hakkarainen (Toivakka). Hallituslaisista lähes kaikki ovat tehtävässään uusia kasvoja, ainoastaan Heidi Hakkarainen kuului myös yhtiön edelliseen hallitukseen. Controllerina jatkaa Erja Saarivaara Jyväskylästä.

Kuntien omistaman yhtiön hallituksen toimikausi on nelivuotinen. Jäsenet ovat omistajakuntien nimeämiä edustajia. Lisäksi hallituksen kokouksiin osallistuu konsernin edustajana ja yhteyshenkilönä controller.

 

04.

lokakuu

2021

Päivi Peltola

viestinnän suunnittelija