Ajankohtaista

Jäteastioiden tyhjennysten viivästymiset kiritään kiinni

Mustankorkea Oy on saanut talven aikana jonkin verran palautteita jäteastioiden tyhjennyksistä. Jätekuljetuksia urakoitsijana hoitavan Sihvari Oy:n ajoreitit ovat paikoin olleet myöhässä, mutta ongelmiin on aktiivisesti haettu ratkaisuja.

16.

tammikuu

Mustankorkea

Petra Thurén

Jäteastioiden tyhjennyksissä on syksyn ja talven aikana ollut muutoksia ja viivästyksiä Jyväskylän ja Muuramen alueilla. Mustankorkea Oy ja kuljetusyritys Sihvari Oy pahoittelevat näistä ongelmista asiakkaille aiheutunutta vaivaa.

Sihvarilla on meneillään isoja muutoksia, kuten omistajanvaihdos viime vuoden lopussa. Lisäksi yhtiötä on vaivannut työvoimapula ja ajokaluston vajaus. Myös sääolot ja lumitilanne ovat olleet poikkeuksellisen hankalia tänä talvena.

”Teemme kaikkemme, jotta viivästykset saadaan kurottua kiinni ja pääsemme takaisin aikatauluun. Olemme vasta saaneet kahden auton verran lisäkalustoa Jyväskylään ja palkanneet vuoden alusta uusia kuljettajia.”, kertoo Sihvarin va. liiketoimintajohtajana vuoden vaihteessa aloittanut Janne Andersin.

Sihvari tyhjentää Mustankorkea Oy:n urakoitsijana jäteastioita isossa osaa Jyväskylän kaupunkia ja Muuramen kuntaa. Nykyiset urakka-alueet on kilpailutettu jo Jyväskylän kaupungin aikaan, ennen kuin jätehuollon palvelutehtävät siirtyivät kunnilta Mustankorkealle viime vuoden alusta.

”Yhteistyö Sihvarin kanssa on aina sujunut ammattimaisesti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Viime aikaiset reittien myöhästymiset ovat harmillisia, mutta luotamme siihen, että homma saadaan kuntoon. Toivomme, että asiakkaat edelleen ottavat meihin yhteyttä, jos astioiden tyhjennyksissä on huomautettavaa”, toteaa Mustankorkean kuljetusvastaava Terttu Nyberg.

16.

tammikuu

Mustankorkea

Petra Thurén